Vapaaehtoistyö, työkokeilu, harjoittelu

Vapaaehtoisesta tekemisestä merkityksellistä sisältöä arkeen

Vuonna 2023 Malmin yhteisötilassa ja jalkautuvassa työssä oli mukana 68 vapaaehtoista. Tahtoisitko sinäkin ilahduttaa yhteisöämme vapaaehtoistyöllä? Pienikin osallistuminen yhteisen hyvän rakentamiseen voi antaa omaan arkeen merkityksellisyyden tunnetta ja tuottaa isosti iloa yhteisölle.

Pieniä tehtäviä voivat olla esimerkiksi siivous ja kahvinkeitto. Yhteisötilan maksutonta Tuo ja vie -kirpputoria hoitaa vapaaehtoinen. Kesällä päästään puuhaamaan kasvimaalle. Talvella voit ilmoittautua vaikkapa ohjaajan kaveriksi grillausretken järjestelyihin. Malmin yhteisötilassa vapaaehtoiset järjestävät viikonlopputoimintaa ja erilaisia toipumis- ja kasvuryhmiä. Vapaaehtoiset osallistuvat myös jalkautuvaan työhön yhdessä ohjaajan kanssa.

Parhaiten pääset mukaan vapaaehtoistoimintaan osallistumalla ensin itse erilaisiin tapahtumiin.  Hyviä tilaisuuksia tutustua yhteisöömme sekä ilmoittautua tapahtumiin ja vapaaehtoistehtäviin ovat brunssi tiistaisin klo 10.30 ja yhteisölounas torstaisin klo 13.00.

Tiedustelut: malmi(at)helsinginakilta.fi


Työkokeilu yhteisössä

Työkokeilijat osallistuvat yhteisön arkeen tekemällä monenlaisia ylläpitotehtäviä kahvinkeitosta siivoamiseen ja oven avaamiseen. Tehtäviin voi kuulua esimerkiksi ruoan ja välipalojen valmistamista, tarjoilua sekä vertaistuelliseen toimintaan osallistumista ja päihteetöntä seurustelua kävijöiden kanssa. Huhtikuulta lokakuulle puuhataan kasvimaalla. Tukena ovat ohjaaja ja koko työtiimi.

Tiedustelut: malmi(at)helsinginakilta.fi


Opiskelijan harjoittelu yhteisössä

Tarvitsetko harjoittelupaikkaa tai opintoihisi liittyvää kehittämisprojektia? Harjoittelu Helsingin A-Killassa onnistuu parhaiten myönteisellä asennoitumisella sekä aktiivisella osallistumisella ja tekemisellä – yhdessä työtiimin ja koko yhteisön kanssa.

Esimerkkejä opiskelijoiden toteuttamista vapaaehtoisprojekteista: vertaistukea ilmentävä taideteos, somekampanja, teemaryhmien harjoitteiden suunnittelu ja toteutus, viihtyisyyden kehittäminen ja naiserityinen toiminta.

malmi(at)helsinginakilta.fi