”Olin muka toivoton tapaus” – Pekan toipumistarina

Tajusin jo nuorena parikymmentä vuotta sitten, että minulla on päihdeongelma. Viihdekäyttö kehittyi melko pian addiktioksi, ja kaikki vapaa-aika meni päihteitä käyttäessä. Lopulta join jo ennen työvuorojani, joten olin töissäkin humalassa.

Ongelmien pahetessa kaikki rahat menivät päihteisiin. Menetin asunnon ja työpaikan ja alkoi elämäni kadulla, jota kesti puolitoista vuotta. Katuelämän aikana minulla oli vain muutama väliaikainen majapaikka. Asunnottomana sain kuitenkin apua VVA ry:n työntekijältä.

Vuonna 2001 pääsin katkolle, mutta vielä sen jälkeen seurasi monenlaisia sekavia vaiheita. Kuvittelin yhä, että pärjään päihteiden kohtuukäyttäjänä. Ihmissuhteeni olivat sekaisin, olin henkisesti ja fyysisesti rikki. Käyttäydyin vakavalla tavalla itsetuhoisesti. Lopulta minulle kerrottiin sairaalassa, että jos jatkaisin nykyistä elämäntapaani, minulla olisi vuosi elinaikaa.

Yöllä 9.6.2010 päätin Meilahden sairaalan sisätautiosaston vuoteessa, että elämäni täytyy muuttua. Sairaalan sosiaalityöntekijä ryhtyi auttamaan minua. Päihdehuuruisten vuosien jälkeen pääsin Tervalammelle kuntoutuskeskukseen ja sitä tietä päihteettömään asumisyksikköön.

”Ilman vertaistukea en olisi tässä”

Kuntoutuksen aikana työntekijä kysyi, haluaisinko kerätä autollisen väkeä tutustumisreissulle Helsingin A-Kiltaan. Otin tehtävän vastaan. Vastaanotto A-Killassa oli lämmin, tunsin heti kuuluvani porukkaan ja opettelin uutta päihteetöntä elämäntapaa vertaisten kanssa. Ensimmäiset kuukaudet vertaisyhteisössä menivät keskustellen ja biljardia pelaillen – päivittäin. Pikku hiljaa aloin tehdä vapaaehtoistehtäviä.

Toipumisen ja toivon tunne, joka oli alkanut jo Tervalammella kuntoutuksen aikana, vahvistui vähitellen vertaisten kanssa toimiessa. Vertaistuki on edelleen todella tärkeä osa elämääni – ilman sitä en olisi tässä kirjoittamassa näitä sanoja. Vertaistuen lisäksi huolehdin hyvinvoinnistani päihteettömällä, aktiivisella elämäntavalla ja liikunnalla.

Ongelmista kärsiville haluan sanoa: tarjolla on apua kaupungin palveluista vertaisyhteisöjen tukeen ja kokemusasiantuntijan vastaanottoon. Toivottomia tapauksia ei ole. – Olenhan itsekin ollut muka toivoton tapaus!

”Sain avun – nyt saan auttaa muita vertaisena ja kokemusasiantuntijana”

Toipumisen myötä minussa on herännyt halu auttaa muita ihmisiä, jotka kamppailevat näiden samojen ongelmien kanssa. Olen osallistunut Helsingin A-Killan ylläpitämän Malmin yhteisötilan lisäksi muidenkin vertaisyhteisöjen toimintaan. Helppohan minun tieni ei ole ollut, ja töitä on joutunut itsensä kanssa tekemään. Mutta sanoohan vanha sananlaskukin, että vaikeuksien kautta voittoon.

Valmistuin syksyllä 2019 lähihoitajaksi (päihde- ja mielenterveys). Olen myös osallistunut muun muassa A-Kiltojen Liitto ry:n koulutuksiin ja Stop Huumeille ry:n Fattaluuta-koulutukseen. Oman selviytymiskokemukseni lisäksi nämä koulutukset ovat antaneet hyviä työvälineitä toisten tukemiseen ja palveluohjaukseen. Tammikuussa 2020 aloitin työn Helsingin A-Killan kokemusasiantuntijana.

Miten kokemusasiantuntija palvelee?

Kokemusasiantuntijan palvelu on luottamuksellista ja kiireetöntä: matalan kynnyksen vastaanotolla on aikaa kertoa omista huolenaiheista anonyymisti ja keskustella kaikessa rauhassa. Tarvittaessa ja kävijän toivoessa annan myös palveluohjausta eli  järjestän apua muiden palvelujen löytämiseen tai autan vaikkapa asuntoasioiden ja Kela-lomakkeiden ja muissa arjen ongelmissa.

Kutsuttaessa käyn mielelläni kaupungin työntekijöiden ja muiden ammattilaisten tilaisuuksissa kertomassa toipumistarinani ja tuomassa päihde- ja mielenterveystyöhön kokemustaustaisen ihmisen näkökulman.

Vastaanotolleni voi hakeutua omatoimisesti tai kaupungin tai järjestöjen palvelujen kautta, yksin tai yhdessä läheisen tai ammattilaisen kanssa – asuinalueesta riippumatta.

Kokemusasiantuntijan vastaanotto ja yhteystiedot – ota yhteyttä matalalla kynnyksellä!

Palvelu on luottamuksellista. Keskusteluajan voi sopia suoraan (ilman että käyntiä rekisteröidään kaupungin tietoihin) tai kaupungin työntekijän kautta.

Yhteistyössä vuodesta 2014: Helsingin A-Kilta ry ja Helsingin kaupunki. Kokemusasiantuntijuutta Pohjois-Helsingin mielenterveys- ja päihdetyöhän -toimintaa tukee Helsingin kaupunki. Malmin yhteisötilan toimintaa tukee STEA.

Tutustu Malmin yhteisötilan viikkokalenteriin