Päihteettömässä seurassa on vetovoimaa

Kun Pekka avasi ensimmäisen kerran Helsingin A-Killan oven, hän tuskin aavisti, miten suuri merkitys yhteisöllä tulisi olemaan hänen elämässään. Välittömästi hän kuitenkin ihastui rentoon ilmapiiriin.

– Tulin Tervalammen kartanon kuntoutuskeskuksesta vierailemaan täällä lokakuussa 2010 ja tykästyin vapaaseen ilmapiiriin. Tunsin itseni tervetulleeksi, kun sain olla oma itseni. Minulta ei vaadittu mitään, mutta sain jutella, jos halusin, hän kuvailee.

Pekalla ei aiemmin ollut ollut raitista seuraa eikä päihteetöntä paikkaa, jossa hän olisi kokenut viihtyvänsä. Päihteettömän arjen saavuttamisessa sellaiset yhteisöt ja tilat ovat kullanarvoisia.

– Vetovoimana täällä on nimenomaan päihteetön seura, hän korostaa.

 

Vapaaehtoistehtävissä saa itseluottamusta

Aktiivisena ihmisenä hän ryhtyi pian osallistumaan vapaaehtoistehtäviin Helsingin A-Killassa, mikä antoi takaisin kadoksissa ollutta itseluottamusta.

– Kerroin ihmisille toiminnasta, keittelin kahvia ja muuta sellaista. Pieni vastuu ilahdutti!

 Helsingin A-Kilta on rekisteröity yhdistys, jonka toimintaa luotsaa jäsenkokouksen valitsema hallitus. Pekka kuuluu hallitukseen, joka kokoontuu noin kerran kuukaudessa tekemään päätöksiä ja huolehtimaan siitä, että toiminta kehittyy ja on A-Killan arvojen mukaista.

– Hallituksessa saa päättää, mitä yhdistyksessä tehdään, ja suunnitella tulevaisuuden toimintaa. Tietoa olen ammentanut A-Kiltojen Liiton koulutuksista.

– Tykkään siitä, että saan vastuuta. Se, että minuun luotetaan, nostaa kummasti itsetuntoa.

Saappaanheittoa ja ystäviä kiltareissuilla

Pekka on yksi Helsingin A-Killan ahkerimmista reissaajista. Hän on osallistunut lähes kaikkeen kiltatoimintaan A-Kiltojen Liiton koulutuksista retkiin ja Kesäpäivien saappaanheittoon. Saappaanheitosta hän toi heinäkuussa 2017 Malmin yhteisötilaan pokaalinkin.

– Tärkeintä minulle on päihteetön yhdessäolo ja tekeminen, se on kaiken aa ja oo. Muu, retket ja koulutus ja kaikki, on toki plussaa. Mutta jos ryyppäisin, en edes lähtisi mihinkään.

– Olen saanut A-Killassa ystäviä. Koen, että minulla on iso kiltaperhe ympäri Suomea, Ivalosta Helsinkiin ja Kirkkkonummelle.

 Pekka mainitsee, että päihteettömän arjen saavuttamiseksi on Helsingissä tarjolla monenlaista muutakin apua.

– Jos pettyy yhteen paikkaan, kannattaa kyllä käydä siellä toisenkin kerran. Mutta kannattaa myös vierailla erilaisissa paikoissa. Sillä tavalla löytää itselle sopivan yhteisön ja toimintamuodon.

– Minä itse tykkään kiltatoiminnasta. A-Kilta on mulla sydämessä, silloinkin, jos ei kerkeä täällä käymään.

– Suosittelen lämpimästi tutustumaan kiltatoimintaan ja osallistumaan myös rohkeasti koulutuksiin ja reissuihin!

Voima: Saan arkeeni voimaa vertaisuudesta ja päihteettömästä seurasta.

Motot: Joka päivä oppii jotain uutta. Kyllä mä varmaan joka päivä opinkin! Ja kysyvä ei tieltä eksy. Kun rohkeasti kysyy, asioita rupeaa tapahtumaan.